Työpaikkailmoitus antaa ensivaikutelman


Työnhakijakokemus alkaa rakentua jo työpaikkailmoituksesta! Hyvä ilmoitus on tarpeeksi konkreettinen ja siitä selviää myös hakijalle tärkeitä asioita, kuten millainen teidän työpaikkakulttuurinne on. Ilmoitus ei vilise kliseitä vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja perinteiset ilmaukset kuten ”ison talon edut” avataan. Työpaikkailmoitus myös kohdennetaan oikeille hakijoille, ei siis pyritä puhuttelemaan kaikkia vaan synnyttämään innostusta halutussa kohderyhmässä. Työpaikkailmoitus voi erottua massasta myös persoonallisuudellaan. Mikä teillä on sellaista, jota ei muualla tehdä – juhlitteko epäonnistumisia, palkitaanko parhaat ideanikkarit? (Talsi 2020.)


Hyvä työpaikkailmoitus myös kertoo sen, mitä työntekijälle tarjotaan. Tehtäväkuvauksen tai tavallisen työpäivän kuvauksen lisäksi voidaan avoimesti puhua palkkahaarukasta tai esim. arvolupauksesta työntekijöille. Erilaiset työaikaratkaisut voi kertoa myös työpaikkailmoituksessa, esimerkiksi etätyömahdollisuus on hyvä mainita. Myös työpaikkailmoituksen lopetus kannattaa miettiä huolella. Onko pelkkä ”lähetä hakemus alla olevaan osoitteeseen” tarpeeksi mieleenpainuva, innostava ja houkutteleva? Työpaikkailmoituksesta saatu fiilis innostaa hakemaan ja parantaa työnhakijakokemusta! (Talsi 2020.)


Kerro etukäteen, kuinka prosessi etenee


Minulla oli tapana kirjoittaa jo ”kiitos hakemuksestasi”-viestiin rekrytointiprosessin etenemisestä ja se koettiinkin erittäin hyvänä tapana eli tällä oli selvä vaikutus työnhakijakokemukseen. Onhan hakijoillakin elämä, johon tulevat haastattelut tulee sovittaa!


Voit kertoa esimerkiksi millaisia haastatteluja on luvassa ja montako kierrosta prosessissa on. Kuka haastattelee, ketä on paikalla? Onko haastattelussa tarkoituksena suorittaa jokin tehtävä tai testi? Kuinka kauan haastattelu suunnilleen kestää? Milloin mikäkin haastattelu on ja missä? Kuinka paikalle saavutaan? Kuinka moni saa paikan? Voit kertoa myös esimerkiksi joitakin haastattelukysymyksiä etukäteen, minä kerroin ensimmäisen vaiheen eli viiden minuutin pikahaastattelujen kolme kysymystä etukäteen, jolloin sekä työnantaja että työnhakija saa mahdollisuuden ottaa kaiken irti tuosta lyhyestä tapaamisesta. Se, ettei ole turhaa jännitettävää ja kysymysmerkkejä prosessin etenemisestä vaikuttaa paljon työnhakijakokemukseen. (Talsi 2020.)


Kommunikoi prosessin edetessä


Hyvin yleinen työnhakijakokemus on, että vuorovaikutusta rekrytointiprosessin aikana on liian vähän. Tärkeää on kommunikoida aina seuraavan kierroksen ajankohta, milloin ilmoitat valinnat sekä jos esim. prosessi viivästyy. On myös tärkeää, että ilmoitat heille, jotka eivät etene seuraavalle kierrokselle heti äläkä jätä heitä odottamaan koko prosessin loppuun asti – se antaa kuvan, ettet välitä heidän panoksestaan ja näyttäytyy töykeänä käytöksenä.


Viimeisessä vaiheessa on myös asiallista kertoa, millaisin perustein valinta tehtiin ja mitä hyvää myös hakijoissa, joita ei valittu, oli. Työnhakijakokemuksen kannalta onkin tärkeää osata tehdä hylkäävä päätös niin, että toiselle jää kuitenkin hyvä maku prosessista. (Talsi 2020.)


Tee haastattelusta miellyttävä työkeskustelu


Etenkin kasvokkain tehdyt haastattelut/keskustelut jäävät mieleen, onhan tilanne ollut jännittävä ja odotettu sekä kyseessä iso asia hakijan elämässä. Haastattelussa/keskustelussa päällimmäisenä mieleen jää mielikuva haastattelijasta itsestään sekä mahdollisesta avustajasta. Mikäli sinua avustaa toinen työpaikan edustaja, hänen on hyvä kertoa omista kokemuksistaan työssään, sillä ne tahdotaan uskoa paremmin kuin johdon kertomukset ja ne tuntuvat tilanteessa innostavilta.


Ensimmäisessä kasvokkain tapahtuvassa haastattelussa/keskustelussa (pois lukien mahdollinen lyhyt alkuvaiheen pikahaastattelu) on hyvä kertoa hieman työpaikasta ja sen kulttuurista sekä jotain itsestäsi. Tällöin hakijalle syntyy kuva siitä sopisiko hän työyhteisöön. Itsestään voi kertoa jonkin ”jäätä rikkovan” asian, esimerkiksi itse saatoin kertoa ravi-harrastuksestani tai kissastani – henkilökohtainen fakta tuo haastattelijaa lähemmäs hakijoita. Miellyttävä haastattelutilanne - tai pikemminkin keskustelutilanne, jossa voi olla rennosti oma itsensä, vaikuttaa olennaisesti työnhakijakokemukseen.


Kiitä hakijoita panoksesta


Olen aina antanut jokaisella kasvokkain tehtävällä kierroksella jonkin pienen muistamisen, ihan suklaapatukasta käsivoide-näytteeseen ja mitä milloinkin on ollut kätevästi tarjolla, ajankohtaista tai kivaa "company-swagia". Se kertoo, että arvostit hakijan käyttämää aikaa ja jää mieleen positiivisena asiana. Viimeiselle kierrokselle päässeille annoin aina 10-20 euron arvoisen lahjakortin sekä kiitos-kortin, joiden tarkoitus oli osoittaa, että meille on tervetullut myös asiakkaana (ja uudelleen työnhakijana) eikä tarvitse häpeillä sitä, ettei tullut itse valituksi, vaikka pääsikin pitkälle. Hakijan ajan ja vaivan arvostaminen sekä toivottaminen tervetulleeksi asiakkaana ja uudelleen työnhakijana on olennaista työnhakijakokemuksen kannalta.


Kohtele hakijoita yhtä hyvin kuin asiakkaita


Olisiko ok antaa asiakkaan odottaa vastausta tarjouspyyntöön viikkoja? Olisiko ok, jos asiakastapaaminen tuntuisi kuulustelulta? Olisiko ok, että vastaamme asiakkaillemme automaattisilla ja persoonattomilla joukkoposteilla? Olisiko ok, että annamme soittoajan asiakkaalle, mutta emme vastaa tuolloin puhelimeen? Olisiko ok, että verkkokauppamme toimii moitteettomasti, mutta hakusivumme kaatuilee ja hakemuksen joutuu kirjoittamaan yhä uudelleen ja uudelleen eikä se välttämättä onnistu jollain selaimella ollenkaan – emmekä tietenkään kerro tästä etukäteen ja suosittele käyttämään tiettyä selainta. (Ahlroth 2020.)


LÄHTEET:
Ahlroth, Aki 2020. Mitä tapahtuisi jos asiakkaita kohdeltaisiin kuin työnhakijoita? Katso 10 tuskallisen tunnistettavaa esimerkkiä. Verkkojulkaisu. Päivitetty 12.10.2020.
 https://duunitori.fi/tyoelama/asiakkaita-kohdeltaisiin. Viitattu 7.6.2021.

Talsi, Meri-Tuuli 2020. Sorruitko persoonattomaan ei kiitos-viestiin tai unohtuiko kommunikointi? Lue 6 tapaa parantaa työnhakijakokemusta. Verkkojulkaisu. Päivitetty 22.4.2020. https://duunitori.fi/tyoelama/tyonhakijakokemus-6-tapaa-parantaa Viitattu 7.6.2021.